Kivennapa-Säätiö julkistaa vuosittain haettavaksi apurahat ja avustukset seuraaviin tarkoituksiin:
Kivennapaan ja kivennapalaisuuteen liittyvä julkaisu- tai tutkimustyö
kivennapalainen kulttuurityö
muut Kivennavan kunnan asukkaiden ja heidän jälkeläistensä henkiset, sosiaaliset tai taloudelliset pyrinnöt
Kivennapa-Säätiöön alarahastona kuuluva Antti Paasosen rahasto jakaa apurahoja Kivennapa-Säätiön julkaisutoiminnan tukemiseksi ja yksinäisten vanhusten avustamiseksi. Kerropa tästä mahdollisesti tuntemallesi Kivennapa-taustaiselle vanhukselle.
Apurahoja voidaan myöntää myös muille yhteisöille ja henkilöille, jotka toimivat em. päämäärien hyväksi. Jakamisen perusteina ovat säätiön säännöt.
Erityisesti arvostamme Kivennapaan kohdistuvaa tutkimusta ja verkkoympäristössä julkaistavaksi tarkoitettuja tallenteita.
Vuoden 2024 kevään apuraha- ja avustushakemusten hakuaika on päättynyt.
Mistä ja milloin saan tietoa haettavista apurahoista?
Ilmoitamme kevään haettavista apurahoista tämän sivuston lisäksi seuraavissa paikoissa:
Apuraha- tai avustushakemuksen tulee olla perusteltu. Liitä hakemuksen oheen tarpeellinen kirjallinen selvitys apurahan tai avustuksen käyttösuunnitelmasta sekä kuluerittely.
Miten saan tietää, sainko apurahaa?
Myönnetty apuraha maksetaan normaalisti toukokuussa.(kevään haku)
Vuoden 2023 apurahat kohdennettiin Kivennapa-Säätiön 70-vuotisjuhlavuoden hankkeisiin, päääsiassa Sydämen arkeologia - Kyll myö selvitään -elokuvan toteutukseen.